Porvoon rata 1960-luvullaJarmo Oksanen Porvoon radan henkilöliikenne 1960-luvullaSähköistyksen alussa 1960-luvun lopulla veturijunat katosivat Porvoon liikenteestä ja korvautuivat lättävuoroilla, joita niitäkin oli vähennetty. Sähköistyksen edettyä Riihimäelle asti siirryttiin tietenkin Hki-Ri junat ajamaan Sm-kalustolla ja Porvoon liikenne hoidettiin Riihimäestä päin. Tuossa vaiheessa ei enää ollut Porvoossa yöpyviä lätsyjä, vaan aamun ensimmäiset lähdöt saivat kalustonsa tyhjävaunuina Riihimäestä ajettavista junista. Samoin illan viimeisen junan jälkeen vaunut ajettiin Ke-Ri tyhjänä. 22.5.1977 alkaen liikenne supistui entisestään (ma-pe yksi aamulähtö Porvoosta, sen jälkeen käynti Nikkilässä; ma-su iltapäivällä yksi edestakainen vuoro Ke-Prv). Viimeinen juna ajettiin 30.5.1981.
Porvoon keskustan liikennepaikka 1962–1981 Kuvat © Arto Hellman
1960-luvulla Porvoon radan liikenne oli laajimmillaan. Liitteenä on myös kopio ’Turistin’ aikataulusta nro 11, voimassaoloaika 1.12.1962-28.2.1963. Liikenteessä käytettiin pääosin Dm7-kalustoa, mutta yksi veturijunaparikin kulki arkipäivinä (ma-la). Liikennepaikkojen luku ei kylläkään enää ollut huipussaan, sillä niistä oli osa lakkautettu jo 1940-luvun lopulla (Koivula, Pyymaa ja Ylivekkoski ainakin olivat näitä manan majoille menneitä). Liikennepaikoista oli miehitettyjä enää Talma, Martinkylä, Nikkilä, Hinthaara ja Porvoo. Aiemmin oli miehitys ollut myös Linnanpellossa ja Anttilassa. Jälkimmäinen näistä oli ollut peräti asema, jossa oli aikanaan vakinainen matkustajajunien kohtauskin. Oheisen aikataulun voimassa ollessa Porvoossa yöpyi yksi lättä veto (V) + liite (L).
Lauantaisin liikenne oli 183:n Prv tuloon asti sama jatkuen
Sunnuntaisin (talvikaudella lokakuu-toukokuu)
Kesäaikaan oli hieman poikkeava kierto: 185 oli veturijuna, paluu 190A Prv-Hki. V L junasta 188 jäi Ke ja siihen lisättiin Helsingistä tulleesta toinen pari. Tämä V L L V ajoi sitten junan 189A Ke n. 18.20 – Prv n. 19.05 / 192 Prv-Hki. Veturijunakierto oli seuraava: ma-la
lauantaisin lisäksi
Veturina oli 1961 Tk3, yleisimmin nrot 897-899, mutta myös 893-896 silloin tällöin. Vuonna 1962 siirrettiin Tampereelta Hv4 vetureita Pasilaan, nro 742 ensin, sitten 743 ja seuraavaksi vielä 744 ja 745, kun ensimmäisten kattila-aika umpeutui. Vuodesta 1964 ruvettiin käyttämään Pasilan Vv15 -sarjan vetureita 1978, 1979 jne. J.O.
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||